Ohjeita tutkimusaiheen valintaan ja muotoseikkoihin

Tutkimusaiheen valinta

Opiskelija valitsee itse tutkielman aiheen, ja se hyväksy­tään kulttuuripolitiikan seminaarissa Tutkimuksen lähtö-kohtana on tavallisesti jokin opiskelijan teke­mä teoreettinen tai empiirinen havainto, kiinnostava ilmiö, as­karruttava asia. Se on voinut syntyä opiskelun yhteydessä, alan tutkimusta seuratessa, opiskelijan arjessa tai joukkotiedo­tuk­sen välityksellä. Jotkut tahot (kaupungit, lääninhallitukset, yri­tykset, järjestöt, säätiöt kuten Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö ym.) tarjoavat joskus aiheita, joista välitetään tietoa opiskelijoille. Joskus opettajat esittävät heitä kiinnostavia aiheita. Aihetta valitessa kannattaa huomioida: 

- henkilökohtainen kiinnostus aiheeseen, mikä takaa työn viemisen loppuun asti
- teoreettinen ja käsitteellinen ’särmä’ (teema), ai­heen tulkittavuus jollakin kiinnostavalla näkökulmalla ja käsitteis­töllä
- aiheen tutkittavuus eli aiheesta on löydettävissä sopivia ongelmia, joihin on mahdollista etsiä vastausta
- on tärke­ää, että aihetta koskevaa aineistoa on saatavissa
- aiheen yhteiskunnallinen merkitys, käytännön tutkimustarpeet ja ajankohtaisuus
- aiheen tutkittavuuteen liittyvät myös aiheen käsittelemiseksi tarvittavat voimavarat, työn vaatima aika ja työn taloudelliset kustannukset

Aiheeseen perehtyminen ja tutkimustehtävän täsmentäminen

Tutkielman suunnittelu alkaa perehtymisellä aiheesta ja tematii­kasta tehtyihin aikaisempiin tutkimuksiin. Ensin kartoitetaan se, mitä aiheesta ja kohteesta jo tiedetään ja miten sitä on tutkittu. Aikaisem­pien tutkimusten jäljille pää­see kirjastojen hakujen ja tietokantojen, aikakaus­lehtien, julkaisusarjojen, ope­ttajien antamien vihjeiden jne. perusteella. 

Aiempiin tutkimuksiin perehtyminen ja teoriataustan luominen tulee synkronisoida omaan tehtävään. Tutkimustehtävä tulee määritellä ja rajata riittävän ajoissa, niin että teorioita ja käsitteitä miettiessään kytkee ne koko ajan omaan tehtävään. Tutkimustehtävän riittävä rajaaminen on ehdottoman tärkeää, jotta tietää koko ajan mitä on tekemässä. Tutkimusongelma tulisi pystyä tiivistämään yhdeksi pääkysymykseksi. Näin työ ei hajoa liian moneen suuntaan. Muista, että aiheen tutkimista voi halutessaan jatkaa myös tämän tutkielman jälkeen, eikä jokaista sivu-polkua tarvitse selvittää nyt.

Tutkimustyyppi ja tutkimussuunnitelma 

Yhteiskuntatieteelliset tutkimukset ovat monenlaisia. Ne kom­binoivat eri tavoin ajattelua, käsitteitä ja empiirisiä havain­toja. Tutkimukset voivat myös olla puhtaasti "teoreettisia", siis analysoida jotakin teoriaa tai käsitettä aikaisemman tutki­muskirjal­lisuuden nojalla. Teoreettiselle tutkimukselle ei ole valmista kaavaa: työ on lukemista, jäsentämistä, ajattelua ja ajatusten työstämistä tekstiksi. 

Empiirisetkin tutkimukset vaativat lukemista, ajattelua ja jä­sentämistä, mutta niissä kootaan myös jokin systemaattinen em­piirinen aineisto. Aineistot voivat joko olla olemassa olevia tilasto­ja, arkistoja, dokumentteja, joukkotiedotuksen tuotteita (lehtiartikkelit, tv-ohjelmat, elokuvat jne.) tai tutkija voi hankkia aineistot kyselyin, haas­tattelulla ja ha­vain­noimalla.

Tutkielman kirjoittamisesta

Yleistä

Tutkimusraportissa tulee kiinnittää huomiota sekä sisältöön että esitystapaan. Siinä esite­tään tut­kimuksen viritys ja taustoitus, tut­kimustehtävä ja ongelmat, tutkijan tekemät ratkai­sut pe­rustelui­neen sekä tutkimuk­sen tu­lokset sel­keäs­ti ja jäsen­nellys­ti. Tut­kielman kir­joitta­minen ei ole mekaanista työn eri vai­heiden kir­jaamista ja tulos­ten luet­teloin­tia, vaan siinä pääsee näyttämään tie­teellisen ajatte­luta­van omak­su­misen ja taitonsa johdon­mu­kaiseen kirjoittamiseen hyvällä suomen kielellä. Tulokset täytyy ajatella eikä vain selostaa 

--> tavoit­teena on ajatellen esittäminen!

Vaikeudet tut­kiel­man teke­mi­ses­sä joh­tu­vat usein siitä, että tut­kielma on tavallisesti teki­jänsä en­sim­mäi­nen mittava kirjalli­nen työ. Niinpä kirjoittamista on syytä harjoitella. Vaikka sen tuntuisi vaikealta, siihen on vain käy­tävä käsiksi. Kirjoita mieluummin liikaa tekstiä, jota voi karsia ja muokata, kuin liian vähän. Älä ajattele kirjoittavasi ”lopullista” tekstiä, vaan tärkeintä on että saat senhetkiset ajatuksesi paperille. Ideoita, rakenteita ja muotoiluja voi muokata jälkeenpäin.

Tieteellisessä raportoinnissa on olennaista, että esitettävät väitteet perustellaan. Tällöin tukeudutaan olemassa oleviin, aiempiin tutkimuksiin ja niiden kommentointiin sekä tutkimusta varten kerättyyn aineistoon ja sen tieteellisin metodein toteutettuun analyysiin.

Esitystapa ja jäsentely

Etenemistapa ja jäsentely ovat tärkeitä. Tutkimusraportin voi jäsen­nellä kaksi- tai kolmiportaisesti pää- ja alaluvuiksi. Jäsentely osoit­taa, miten hyvin tekijä pystyy hah­mottamaan kokonaisuudet. Tutkimuksen etenemistapoja on useita. Tavanomainen - voisi sanoa myös konventionaalinen – jäsennys var­sinkin empiirisissä tutki­muksissa on se, missä:

    • Alussa on nimiösivu, jota seuraavat omalla sivuillaan tiivistelmä ja sisällysluettelo (ja vielä mahdollisesti lyhenteiden, merkkien selityksest tai kuvaluettelot tms.)

    • Varsinaisesta tutkimusraportin rungosta on löydyttävä seuraavat asiat:

    1. johdanto, jossa tehdään alustava virity
    2. viitekehys, jossa kerrotaan se mitä aiheesta aikaisem­min tiedetään, esitellään omia näkökulmia ja käsitteitä
    3. tutkimustehtävä ja metodisten valintojen kuvaus (= täsmen­netty tehtävä, osaongelmat, aineistot, niiden hankinta ja analysointi, mahdol­liset  kenttäkokemukset yms.)
      (HUOM!: 1.-3. eivät välttämättä vaadi kaikki tutkielman rakenteessa omia päälukujaan, vaan sisältöjä voi yhdistellä saman luvun alle...)
    4. analyysi / tulokset, jotka esitetään jäsennettyinä temaattisiin lukui­hin ja tulkittuina suhteessa aiemmissa luvuissa kuvattuun kehykseen
    5. yhteenveto, jossa kootaan tärkeimmät tulokset ja keskus­tellaan niistä ja koko tutkimuksesta

 Muotoseikkoja

  •  Käytä otsikoissa isompaa fonttikokoa tai tummennusta
  • Tekstissä fonttikoko 12
  • Riviväli tekstissä (paitsi tiivistelmässä riviväli 1) riviväli 1,5 ja alaviitteissä taulukoissa, sisennyksissä yms. 1
  • Ylä-ja alamarginaalit 2,5 cm
  • Vasen marginaali 3 cm, oikea 2,5 cm
  • Kappaleiden väliin jätetään yksi tyhjä rivi tai vaihtoehtoisesti erotetaan kappaleet toisistaan 1,5 cm sisennyksellä.

Lähdeviitteet, lähdeluettelo 

Tutkielman lähteinä ilmoite­taan ne jul­kaisut, joita tut­kielmaa teh­täessä on to­della käytet­ty, ei niitä, joihin on vain tutus­tuttu tai joihin luetuissa kirjoituksis­sa on vii­tattu. Kai­kki käyte­tyt lähteet ilmoitetaan ao. tek­stikohdas­sa ja tut­kiel­man loppuun sijoitet­tavassa lähdeluette­lossa. Myös kaikkien sel­laisten lai­nausten lähteet, joita ei käytetä sana­tarkkoina si­taatteina, ilmoitetaan. Lähde­viit­teiden huo­lellinen merkitseminen on tärkeä ennen kaik­kea tut­kielman lukijoiden kan­nalta, joka näin voivat helposti tutustua käytettyihin lähteisiin. On myös tutkimuseettisesti tärkeää antaa ”kunnia sille, jolle kunnia kuuluu” eli mainita kenen ajatuksia tai tutkimustuloksia on käyttänyt. 

Lähdeviitteessä mainitaan tekijän su­kunimi (jos lähdeluettelossa on muita samannimisiä, mainitaan myös etu­nimi tai sen alkukir­jain), julkaisun painovuosi ja si­vut, mistä lainattu tieto löy­tyy, esim. (Matilainen 1996, 333-335). Yleisviittauksia kokonaisiin teo­ksiin ilman si­vunumeroita käyte­tään sil­loin, kun halutaan kiin­nittää huomiota esim. tie­tynlai­seen ajattelu- ja käsittelyta­paan. 

Lähdeluetteloon merkitään kaikki ne lähteet, joihin on viitattu. Lähdeluettelon tulee olla niin selkeä ja tarkka, että lähde löy­detään helposti. Helpotat työtäsi, kun laitat hyvät bibliografiset muistiinpanot kortistoosi tai tiedostoosi sitä mukaan kun löydät ja käytät lähteitä. On keljua lähteä kaivelemaan bibliog­rafisia tietoa viimeistelyvaiheessa. 

Lähteet merkitään tekijänimen mukaiseen aakkosjärjestykseen. Kustakin lähteestä ilmoitetaan tekijä tai teki­jät, teoksen ni­mi, kustantaja, kustantajan kotipaikka/jul­kaisupaikka ja paino­vuosi. Te­kijän sukunimen jälkeen merkitään joko etunimi tai etu­nimet tai­kka niiden alku-kirjaimet sen mu­kaan, mitä mer­kintää tekijä itse käyttää.
 

Elektronisiin lähteisiin viittaaminen
Elektronisiin tietolähteisiin viittaamiseen pätee sama perussääntö kuin muuhunkin viittaamiseen: tietolähde on kyettävä yksilöimään niin tarkasti, että tutkimuksen lukija voi sen vaivatta löytää ja tarkistaa tiedon oikeellisuuden. Lähdeviitteestä tulee siten löytyä aivan samat tunnistetiedot kuin mistä tahansa lähteestä. Lisäksi viitatessa elektroniseen lähteeseen viitteestä on löydyttävä myös tiedot lähteen saatavuudesta, käyttötavasta ja viittauksen ajan-kohdasta.

 

Paluu teemaseminaarin pääsivulle